
Terveiset täältä Imatran Big Band Festivaalien monitoritontilta. Kolmas ilta on juuri starttaamassa Kari Tapion ja Imatra Big Bandin voimin, jonka jälkeen lavalla on Anne Mattila & Mistral ja illan huipennuksena on Menkkarit. Tänään olisi kylällä myös Zen Cafe, mutta se jää multa näkemättä. Kenties yritämme järjestää jonkinlaisen "gogouksen" kahvila-orkesterin timantinkovien teknikoiden kanssa...
Tosiaan, festarit ovat alkaneet varsin tyylikkäästi jo edellisvuosilta tutuksi tulleella torilla, joka on talven aikana rakennettu täysin uusiksi. Alueelle on tehty pengerryksiä, kiveyksiä, istutuskaukaloita yms. ja tanssilattiana toimii suuri allas, joka toimii muuna aikana suihkulähteenä tai jonain. Lisäksi tontille on tehty kaivoihin putkitus kaapelointeja varten, mikä helpottaa etupään letkutusta merkittävästi. Alkuun tosin oli pieni pelko, kuinka uusi puisto toimii festarialueena, mutta eilen lauantaina, kun tupa oli täysi, hävisi epävarmuudet totaalisesti. Alue pysyi selkeänä ja miltei joka puolelta oli hyvät näkymät lavalle. Which was nice.
Mutta ajassa taaksepäin. Saavuimme Siiralan Maukan (Maukka on festivaalin monivuotinen etupään päällikkö) kanssa pelipaikoille keskiviikkona, kun yksi rakennuspäivä oli jo takana. Kundit nimittäin kasasivat lavan ja alumiinin jo tiistaina, joten niihin rettelöhommiin ei tarvinnut osallistua. Myös Jusbaum Jauhiainen ja Matias Harju (festareiden armoitettu lavapartio) ja Markus Moving Lightistä, sekä kamat Soundatasta ja Movarista oli jo tonteilla odottamassa toimintaa, siispä omat kamppeet nopeasti Cumulukseen (joka saa toimittaa kodin virkaa seuraavat 1 1/2 viikkoa), ja töihin. Keskiviikona saatiinkin stereo roikkumaan ja tiskit paikoilleen. Koska rakennusaikataulu vaikutti jouhealta, niin sitä joutikin "kotiin" lataamaan akkuja tulevaa koitosta silmälläpitäen, ja tämä tapahtui kulkematta ravitsemusliikkeen kautta.Torstai aamu aloitettiinkin jo yhdeksältä kytkentä puhteilla, jonka jälkeen odoteltiin valotyttöjen (Pefun ja Wsq:n) viimeisiä tuikkuja trussiin, jotta saatiin ajettua linjat oikeaan korkoon, jotta päästiin PA:n vireytys puuhiin. Kyllä tuokin homma muuttuu jatkuvasti iisimmäksi, meillä on käytössä Dolby Laken prosessori ja tablet-PC, joilla hoidetaan koko PA-järjestelmän tasot, ekvalisointi ja viiveet. Siispä PC kainaloon ja tupaa kiertämään. Mahtavaa, kun kuulee muutokset välittömästi, eikä tarvitse juosta aina etupäähän ruuvaamaan prossua ja takaisin kuuntelemaan osuiko vai ei. Vielä kun olisi langaton mittamikki... Hommaa kuitenkin hidasti huomattavasti muut toimet jotka olivat teltassa käynnissä. Voi luoja, miten kova meteli tulee rullakoista ja pumppukärryistä, kun niillä jyrätään tuollaisella pihakiveyksellä, lisäksi polttomoottorikäyttöinen nostokori ei ainakaan vähennä taustamelua.
Kun saimme Maukan kanssa stereot soimaan kumpaakin miellyttävällä tavalla, oli aika siirtyä omalle tontille monitorimaailmaan, jossa odotti 16kpl d&b:n Maxeja, 4kpl C4 subia ja pari Nexon PS15:sta. Noista saikin kasattua varsin mallikkaan monitorointijärjestelmän, lisäksi mulla on käytössä tc electronicin EQ-Station, jolla hoitelen perusvireen nurkille ja sidefilleille, lisäksi tuossa on remotena toimiva graafinen eq, joka toimii omilla tiskeillä vetelevien vierailijoiden eq:na.
Perjantaina jäi vielä aikaa tehdä hienosäätöjä ennen ensimmäistä soundcheckiä. Kytkin etupäässä olevaan Digidesignin Profileen tc:n System6000:sen ja D2:sen, sekä Bricastin M7:n, jos vaikka joku vieraileva seppä haluaisi käyttää ulkoisia myllyjä noiden plugareiden sijaan.
Ensimmäisenä saapui tsekkaamaan Osmo's Cosmos, joka oli vahvistettu Imatra Big Bandin puhaltajilla, perkoilla ja kiippareilla. Osmoilla oli crew mukana, mutta poppareiden käyttäessä korvamonitoreja, mulle jäi hommaksi tehdä monitorointi BB:lle, mukavaa.
Seuraavana lavalle tuli the Commitments. Todella mukavaa ryhmää, eikä heillä ollut omia seppiä matkassa, joten taas pääsi hommiin. Tsekki meni todella kivuttomasti siihen asti kunnes päästiin trumpetti kanavaan. Hahmo suostui vetämään ainoastaan 414:seen, mikä oli ok, mutta kun ruvettiin tilamaan huomattavaa boostausta 8kHz:in päälle ja lisäksi aivan tolkutonta äänenpainetta, niin meikäläisellä rupesi pukkaamaan jo hieman hikeä pintaan. Kaiken tuon lisäksi tyyppi puhalsi todella kaukaa mikkiin. Tsekistä kuitenkin selvittiin ilman henkilövahinkoja.
Viimeisenä tsekkasi illan aloittava Happoradio, joilla oli oma monitorikioski lavalla, joten mulle ei jäänyt kuin tarkkailu hommat. Tämän jälkeen nopeat sapuskat ja diggailemaan Happoradiota. Kuljun Ville otti erittäin mallikkaasti Profilen haltuun, vaikka taisi nähdä tiskin ensimmäistä kertaa. Teltta vain oli vielä tuohon aikaan harmittavan tyhjä.
Sitten tuli vuoroon Commitments, kaikki hienosti, paitsi trumpetisti halusi jatkuvasti pilliään kovemmalle. Rupesin epäilemään nurkan kuntoa, mutta kyllä sieltä tuli erittäin tanakasti ja sen näki myös muitten soittajien naamasta. Loppukeikasta trumpetistikin kävi kuittaamassa, että kaikki ok (jälkikäteen selvisi, että puhaltajalla oli jonkinlainen "viremittari" trumpetissä, joka ilmeisesti otti signaaleja muista instrumenteista ja siksi sinne nurkkaan piti saada niin paljon tökyä Lisäksi en ole ennen nähnyt jamppaa, joka lämmittelee ennen vetoa "how to warm up" lapuista. About sama kun minä ostaisin "haircut for dummies" kirjan ja ryhtyisin parturiksi. Sakset mulla jo onkin ;-) ). Muuten bändin veto oli erittäin viihdyttävä, solisti nyt ei ollut ihan Andrew Strong, mutta mukana oli rumpali ja kitaristi leffan orkkisbändistä ja toinen köörimimmeistä on laulanut myös leffan soundtrackeillä. Yleisö oli myös erittäin hienosti messissä. Nice.
Viimeisenä lauteille nousi Osmo's Cosmos antaen viimeisen silauksen loistavalle illalle. Onnistuin vielä viihdyttämään itseäni vetämällä muutamia välispiikkejä huulisynkassa bändin kanssa (olen viimeksi työskennellyt orkesterin kanssa vuonna 2000), hullulla on tunnetusti halvat huvit.
Pienet skoolailut ja nukkumaan.
Koska Apulanta ei tullut lauantaina tsekkiin, niin mulle jäi aikaa askarrella Pro Tools pystyyn. Tuo Digin livetiski on kyllä erittäin mahtava, HD-kortilla saat tiskin toimimaan interfacena Toolsille. Samoin voit palauttaa matskun Toolsista tiskiin esim. virtuaalitsekkiä varten.
Ensimmäisenä orkesterina äänentarkistukseen saapui PMMP. Kaikki meni mallikaasti ja Korkalaisen kanssa ehdittiin punomaan juonia tulevia projekteja varten. Groovy!
Sitten päästiin miesten hommiin, nimittäin Monsteriser oli valittu illan aloittajaksi, joten pääsin koeponnistamaan stereon ja vetämään ekan keikan Profilella, Jusbaumin hoidellessa monitorit. Keikka oli hyvä, vaikka teltan avausslotti ei artisteille kaikkein helpoin ja mukavin olekkaan, koska jengi vasta valuu noita aikoja telttaan. Monrepoo ei kuitenkaan anteeksi pyydellyt ja äijät toimittivat rapsakan Rock-Shown.
PMMP räjäytti potin. Ei kysyttävää.
Apikset tulivat omalla crewillä ja tiskeillä, joten vaihto meni kivuttomasti. Sammio oli ihan suvereeni backlineri! En ollut nähnyt orkesteria muutamaan vuoteen, joten pääsivät yllättämään erittäin positiivisesti, jampoilla on ihan hermeettisesti hittejä!
Few drinks ja nukkumaan, koska klo 10 sunnuntaina alkoi kirkonmenot teltassa.
Pirteänä aamusta toimittamaan Herran hommia, ei jäänyt lapsille kerrottavaa.
Tässä tärkeimmät, koitan kirjoitella tänne jatkossa päivittäin ja täytyy varmaan joku kamarunkkausosio vääntää, koska nyt on työkalut kohdillaan!
-Tero
p.s. tuossa alla pari Pikku-Villen ottamaa kuvaa ja yllä olevaan kuvaan liittyy eräs sketsi, mutta siitä myöhemmin.
1 kommentti:
Terve Tero!
Hyvää tarinaa. Keep going!
t. PR
Lähetä kommentti